17.05.2009 - 22:23
Onpas vähän jäänyt tämä blogin pito. Koirarintamalla on pidetty hiljaiseloa aika pitkälti, kun on niin paljon tekemistä, ettei mihinkään enää oikein enää ehdi.
Willie kävi lonkkakuvissa uusiksi, kun pojan liikkeet alkoi olla jäykät ja ontumistakin esiintyi. Nivelrikkoahan sieltä löytyi, joten nyt jäbä on sit oikeesti eläkkeellä. Kun vaan joku saisi sen selitettyä tuolle koirallekin... Huoh.
Isa on ollut oikein kiva pikkuneiti. Se on hurjasti kehittynyt vieläkin sekä ulkoisesti, mutta mikä parasta, myös korvien sisästä.
Remontti edistyy hyvää vauhtia, ja kyllä vakaasti näyttäisi siltä, että syksyn alussa saadaan talo myyntiin...
Kesällä on tulossa vielä suuria muutoksia elämäämme, mutta niistä sitten lähemmin... Jospa tämä blogi vähän aktivoituisi...
01.02.2009 - 17:28
On se jännä, että kaikki muutokset tulee elämässä aina kerralla. Ei meinaa pysyä itse perässä, mitä tapahtuu.
Muutimme siis Matin kanssa saman katon alle Äänekoskelle. Matilla jo ennestään ollut omakotitalo on nyt meidänkin koti. Ihanaa, kun on oma piha koirilla ja lyhyt matka ihanille metsäpoluille sekä jäälle kävelemään. Treeniä pystyy tekemään kentän lisäksi myös omassa pihassa ja viereisen autoliikkeen pihassa. Koirat on kotiutunut nopeasti, tuskin enää kaipaavat betoniviidakkoon... On se helppoa vaan aukaista ovi, kun koirat vaikka yöllä pyytävät ulos.
Treeniä on silloin tällöin, hyvin harvakseltaan tätänykyä tehty, kun tässä on ollut niin paljon kaikkea hässäkkää muuton ja kaiken muunkin vuoksi. Työpäivä minulla venyy matkojen vuoksi n. 10 tuntia pitkäksi joka päivä, joten vapaa-ajaksi ei tarvitse paljon tekemistä keksiä.
Se, mitä tokoa on tehty, on Isa toiminut mallikkaasti. Itseluottamus koiralla on kasvanut hyvää vauhtia, ja into tekemiseen on kova. Willien kanssa olen tehnyt paljon luopumistreeniä patukasta ja se on tehnyt hyvää pojalle.
09.12.2008 - 20:24
Olenpa tässä reilun viikon sairastellut flunssaa, joten koiratkin oin ollut vähemmällä. 22.11. käytiin pokkaamassa Jyväskylän näyttelyssä tulosrivi ERI2, PN3, SERT, eli sertit on nyt sit kasassa muotovalion arvoon, vain luonnetesti puuttuu. Sitä harkitaan vasta aikaisintaan ensi kesänä.
Itsenäisyyspäivänä käytiin vähän treenailemassa, Isan kanssa seuruuta, paikallaolo, luoksetulon pysäytystä sekä kerran kaukot, palkkana pallo. Hyvin tyttö pelittää edelleen. Willien kanssa pelleiltiin, ja prässäsin poikaa pudottamalla patukan maahan ja seuruutin ohi. Tiukkaa teki, mutta malttoi mielensä. Ihan hyvin on poika hanskassa.
05.11.2008 - 17:12
Käytiinpä taas treenailemassa keskenään koirien kanssa. Isan kanssa seuraamista, kaukoja, nouto ja luoksetulon pysäytyksiä. Opetin neitille nyt takapalkkaa, katsotaan, olisiko siitä apua pysäytykseen. Eli pallo taakse, sekä minulle taskuun. Sitten satunnaisesti molemmilla palkkaus vuorotellen. Seuraaminen tosi kaunista yhden huomautuksen jälkeen. Kaukot täyden kympin arvoiset. JES! Myös nouto oli kympin arvoinen. Ehkä me sitä avointa voidaan harkita talven aikana.
Willien kanssa seuraamista. Jätkä edistää entistä enemmän. Nyt olis päätöksen aika, alanko vielä hiomaan, vai annanko olla. Toisaalta, herran kisat on kisattu, joten mitä sitä suotta viilaamaan vanhan tekemistä. Pidetään hauskaa niin kauan, kun ei mene täysin sikailuksi. ;)
Elämä on tällä hetkellä aika mukavasti mallillaan muutenkin. Pieni syysväsymys painaa päälle ja temppuileva selkä rajoittaa tekemistä, mutta siihen täytyy nyt vain tottua, kun sille ei ole mitään tehtävissä. Molemmilla koirilla on kamala karvanlähtöaika, eli lempiharrastuksiini on kuulunut lähiviikkoina myös hirmuinen imurointi. Välillä ihmetyttää, mistä sitä karvaa oikein riittääkään, mutta ei auta.
24.09.2008 - 12:18
Maanantaina kokoonnuttiin Killerille Jyväskylän bordereiden voimin taas treenailemaan. Isan kanssa seuraamista, luoksetuloja yms. Tosi hyvin neiti toimi, vaikka valeraskaus painaa päälle. Lauantaina käytiin treenaamassa pienemmällä porukalla, silloin Isa arkoi takapäätään, kintereet yhdessä ravasi, varpaat ulospäin ja lanneosa kummasti notkuen. Nyt siitä ei onneksi ollut tietoakaan.
Pikkuhiljaa alkaa olla avoin luokka hanskassa, saas näkee, yritetäänkö vielä sieltä tulosta ennen pentuja...
|
ketä tähän laumaan kuuluu
johtaja (omasta mielestään ainakin) Marjo, 25vee naisihminen Jyväskylästä bordercollieuros (kastraatti) TK2 Visitor Ess "Willie" v.2000 syntynyt poitsu, jonka ego on suuri bordercollienarttu Locheil Especially Yours "Isa" v.2005 laumaan liittynyt neiti
|